Keskitymme olennaiseen. Rakentamiseen.
Uudiskohteista korjausrakentamiseen – ja kaikkea niiden väliltä.
Neljä osaamisaluetta.
Sama tapa tehdä.
Rakennamme katuja ja siltoja, teemme rakennusten pohjat, rakennamme uutta ja korjaamme vanhaa. Työt etenevät, kun suunnitelmat, porukka ja kalusto ovat samassa rytmissä.
Kaupunkirakentaminen
Pohjarakentaminen
Uudisrakentaminen
Korjausrakentaminen
Työmaalla ympäristökin on mukana.
Rakennamme keskellä kaupunkia, liikenteen rinnalla ja käytössä olevissa rakennuksissa. Työvaiheet sovitetaan niin, että rakentaminen ja ympäristön arki toimivat yhdessä.
Kaupunkiympäristöt
Kadut, torit ja keskustojen ahtaat työalueet.
Liikenne ja asemat
Metro- ja juna-asemat ja raitiotieympäristöt.
Sillat ja taitorakenteet
Uudet sillat, korjaukset ja vaativat betonirakenteet.
Julkiset rakennukset
Siellä missä kansalaiset viettävät enemmän tai vähemmän aikaa.
Vesi ja kunnallistekniikka
Vesihuoltoverkostot, putkilinjat ja tekniset rakenteet.
Teollisuus ja tekniset kohteet
Rakentamista toiminnan ja tekniikan ehdoilla.
Referenssit
Näitä projekteja olemme olleet rakentamassa.

Katu, tori ja kaksi uutta siltaa pehmeälle savipohjalle liikenteen keskellä.

Asemalaiturin ja asemarakennuksen peruskorjaus kymmenen viikon liikennekatkossa, ympäri vuorokauden.

Uuden asemakaava-alueen kadut, silta ja kunnallistekniikka pehmeälle tulva-alueelle.

1 500 l/s ohipumppaus ja liitokset käytössä olevaan 1 800 mm:n viemäriin kolmessa vuorokaudessa.

Uuden asuinalueen kadut ja kunnallistekniikka vähähiilisesti – hiilijalanjälki pieneni 29 %.

Noin 4,1 kilometriä vesihuoltolinjoja ja katujen perusparannus vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla.

Helsingin pääkadun rakenteiden, tekniikan ja raitiotieraiteiden saneeraus vilkkaan liikenteen keskellä.

Puistoraitit, leikkialueet ja pelikentät haastaville pohjaolosuhteille.

Jännitetty betonisilta ja luonnonkiviseinä Baanan liikenteen keskellä.

Vanhan öljysäiliön kunnostus ja teräsportaat kallion laelle, jonne ei johtanut tietä.
Vastuullisuus työmaalla
Hyvä työ alkaa ennen
ensimmäistä työvaihetta.
Suunnittelemme työn, tunnistamme riskit ja varmistamme laadun työn edetessä. Tarkastukset ja dokumentointi kuuluvat tekemiseen alusta luovutukseen asti.
Turvallisuus — Jokainen mukaan turvallisesti.
Perehdytys, riskien arviointi ja turvallisuushavainnot ovat osa työmaan arkea.
Laatu — Tarkastetaan ennen kuin peitetään.
Suunnitelmat, työvaiheiden tarkastukset ja dokumentointi pitävät laadun seurattavana.
Ympäristö — Vähemmän hukkaa työmaalla.
Suunnittelemme materiaalien käytön, kuljetukset ja energiankulutuksen huolellisesti.
Kosteudenhallinta — Suojaus kuuluu työhön.
Materiaalien suojaus ja kosteuden seuranta suunnitellaan osaksi rakentamista.